Pari viikkoa sitten laitoimme ystäväni kanssa erät hapankaalia tulemaan. Molempien meidän sukua on itärajalta, ja sinne suuntaanhaan tämäkin juttu menee.
Valmis tuote on erittäin terveellistä ja monen, kuten minun, mielestä todella herkullista. Ikivanha säilöntäjuttu ajalta ennen jääkaappia ja pakastinta, mutta myös todella ajankohtaista tähän meidän aikaan -kun hyvinvointi ja luonnollisuus on kuumaa.
Hapankaalin valmistusprosessin aktiivinen työn teon aika on erittäin lyhyt. Lisäarvoa tuottavassa prosessin osassa ei tarvita kenenkään työpanosta, ja lisäarvoa todellakin syntyy. Odotteluaika ei siis siinämielessä ole hukkaa. Hapankaali annetaan siis olla hiljaa itsekseen, maitohappokäymisen hissukseen kehittyessä.
Visuaalista ja aistivaraista laadunvalvontaa tarvitaan alussa kerran vuorokaudessa, prosessin edetessä vieläkin harvemmin. Prosessiparametrit, kuten lämpötila ja aika, saavat melkoisesti vaihdella, ilman että lopputuotteen laatu heikentyy. Ja ne raaka-aineet? Ei tarvita tarkkoja speksejä, lot -tietoja tai mittaustuloksia tahi raaka-aineen vastaanottotarkastusta.
Ja prosessin sivutuote on itseasiassa vähintään yhtä hyvää kuin varsinainen päätuote. Olen jopa nähnyt hapankaalimehua tökitettynä käydessäni rajan takana.
Missä on Lean? Missä on Six Sigma? Sanoisin, että hapankaalin valmistus on teollisessa ympäristössä koristeltu ylimääräisillä prosessivaiheilla (lämmittäminen, jäähdyttäminen, murskaus) ja ylimääräisillä raaka-aineilla (sokeri ja etikka!!). Ja myös perusprosessiin kuulumattomalla logistiikkakoukeroilla. Miksi? Koska on "helpompi tehdä vaikeasti". Häh?
Johtopäätös: teollisesssa ympäristössä tehdään helposta asiasta vaikea lisäämällä ylimääräisiä prosessivaiheita. Miksi?
Eläköön hapankaali ja hapankaalimehu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti